Antti Louhivaara

Aurelia pääsuunnittelija 2006 – 2021

Antti Louhivaara on maamme eturivin kaiutinsuunnittelijoita, jonka suunnittelemat tuotteet ovat saaneet runsaasti ylistäviä arvioita ympäri maailman. Louhivaara on aiemmin vastannut mm. Aurelia -, ASL – ja Amphion –kaiuttimien suunnittelusta.

Visio

”Kun lähdin suunnittelemaan Aurelia-kaiuttimia, en halunnut tyytyä keskinkertaisiin ratkaisuihin miltään osin. Tavoitteena oli alun alkaen luoda kaiutinmallisto, joka poikkeaa edukseen tavanomaisista toteutuksista myös äänenlaatunsa osalta.

Lähtökohtana on tuntea kaikkein tyypillisimmät olosuhteet, joissa kaiuttimia kuunnellaan. Tältä pohjalta määritellään keskeiset periaatteet, joiden pohjalta akustisen suunnittelun tulee tapahtua. Otinkin tärkeimmäksi kriteeriksi kaiuttimen soveltuvuuden kuuntelutiloista tyypillisimpään, eli olohuoneeseen.

Aurelia-kaiuttimien äänessä keskeistä on äänen täydellinen puhtaus. Äänessä on kaikki mikä kuuluukin olla, mutta ei mitään ylimääräistä. Voin vakuuttaa, että näiden kaiuttimien aineeton, puhdas ja musikaalinen ääni suorastaan lumoaa kuulijansa.”

Historia

2006
ASL Technosystems Oy perustetaan
\
2006
Magenta “tuleva testimenestyjä” julkaistaan
\
2008

• Magentan isompi sisar Ambera syntyy
• Graphica näkee päivänvalon

\
2009

Cerica malli esitellään maailmalle

\
2012

Pieni ja mahtava Aniara julkaistaan

\
2013

Magenta ja Ambera saavat rinnalleen vielä jykevämmän Saphira mallin

2013

Cerica saa arvostetun “Recommended Reference Component” valinnan SoudStage! Hi-Fi julkaisulta

\
2014

Aniaran passiivinen versio saa rinnaallen Aniara DSP mallin

\
2016

• Magentan päivitetty Magenta II julkaistaan
• Cerica XL nousee pienemmän Cerica mallin rinnalle

\
2017

Ambera päivittyy Ambera II malliin

2019

Ambera 2i & Magenta 2i erinomaiset arvostelut AVPlus julkaisulta

2021

Cerica XL saa huippuhyvät arvostelut SoundStage! julkaisulta

2021

Aurelian tarinassa käännetään sivua kun uusi omistaja jatkaa tarinaa uudella tiimillä tuotemerkin ansiokasta matkaa äänen ehdoilla.