Useimmille kaiutinvalmistajille kaiutinsuunnittelun johtoajatus on yrittää löytää kaiutinelementtejä joiden ominaisuudet vastaavat valmistajan näkemystä oikeasta äänestä, ja jotka mahtuvat hintaluokaltaan tarkoitettuihin suunnitteluraameihin. Tämän jälkeen elementit yritetään sovittaa toisiinsa jakosuodinta virittelemällä. Tavallisesti elementit asennetaan sellaisenaan kotelon pintaan. Markkinoinnissa painotetaan lähinnä käytettyjen elementtien ja komponenttien laatua, kun taas akustiset suunnitteluperiaatteet jäävät usein vähemmälle huomiolle.
Aurelian lähtökohta kaiuttimen suunnittelulle on aivan erilainen. Meille kaiuttimen toiminta perustuu puhtaasti aaltoliike-fysiikkaan. Suunnittelumme lähtee siitä että kaiutinelementtien muodostamien säteilijöiden tulee olla mittasuhteiltaan sopusoinnussa niiden tuottamien aallonpituuksien kanssa. Tällä tavalla saavutetaan paras mahdollinen yhtenevyys elementtisysteemien välille ja tasainen kokonaissäteily eri suuntiin. Kutsumme tätä periaatetta aallonpituusajatteluksi.
Käyttämämme elementit ja komponentit ovat toki huippuluokkaa, mutta ne ovat ensisijaisesti suunniteltu toimimaan kehittämämme akustisen konseptin ehdoilla. Itse painotamme aina akustisen kokonaissuunnittelun merkitystä lopputuloksen kannalta. Eksoottisimmillakaan komponenteilla ei voida korvata puutteellista akustista suunnittelua.
Seuraavassa muutamia keskeisiä seikkoja Aurelia- kaiuttimien eduista perinteiseen kaiutinsuunnitteluun verrattuna:
Huolellinen akustinen sovitus
Kaiuttimien akustisessa suunnittelussa hyödynnetään fysiikan lakeja siten että elementit sovitetaan toimimaan akustisesti niiden luontaisimmalla taajuusalueella. Tällöin niitä ei tarvitse sähköisesti ”pakottaa” toistamaan niille soveltumattomia taajuuksia. Tällä tavalla sähköisen korjauksen määrä jää minimaaliseksi ja ääni pysyy mahdollisimman puhtaana.
Tässä kohtaa voidaan tehdä vertaus erääseen budo- lajiin, Aikidoon jossa perusajatuksena on hyödyntää vastustajan liike. Vastustajan rynnätessä kimppuun heitetään hänet mattoon hänen oman liike-energiansa avulla. Samalla tavalla hyödynnetään Aurelia- kaiuttimissa elementtien omaa luontaista akustista energiaa.
Akustinen sovitus tehdään diskanttielementtiin liitettävän aallonohjaimen avulla. Superiore- sarjassa käytetään ECW- aallonohjainta (Energy Controlling Waveguide) ja XO- sarjassa vastaavasti CSR- aallonohjainta (Cylinder Source Radiator). Kummatkin aallonohjaimet sovittavat diskanttielementit toimimaan mahdollisimman yhtenäisesti bassoelementtien kanssa jakotaajuudella. Näin siirtyminen bassosta diskanttiin tapahtuu saumattomasti, vaihetoisto säilyy lineaarisena ja suuntakuvio hallittuna.
Tavanomaisten polystyreenin tai ABS:n sijaan aallonohjainten materiaalina käytetään luonnonkuitukomposiittia, joka on polystyreenimuovin ja sellukuidun yhdistelmä. Tuloksena on elävä, luonnollisen näköinen ulkonäkö ja jäykempi rakenne tavanomaisiin muoveihin verrattuna. Lisäksi materiaali on kierrätettävää.
Kaiken kaikkiaan Aurelia- kaiuttimissa käytettyyn aallonpituusajatteluun pohjautuva toimintamalli mahdollistaa perinteisiä kaiuttimia paremman äänenlaadun samanhintaisista osista. Aurelia- kaiuttimien akustinen periaate on yksinkertaisesti kehittyneempi kuin perinteisissä kaiuttimissa käytetyt suunnittelutekniikat.
Tasainen energiajakauma
Toimintaperiaatteeltaan Aurelia- kaiutin on sellainen, että sen energiajakauma on hyvin tasainen perinteisiin ratkaisuihin verrattuna. Käytännössä sen ääni muuttuu erittäin hallitusti liikuttaessa sivuun kuunteluakselilta. Kaiutin lisäksi suuntaa ääntä tavallista enemmän kuulijaa kohti. Tällöin seinistä ja lattiasta heijastuneen äänen osuus jää pienemmäksi kuin perinteisissä kaiuttimissa. Näiden seikkojen ansiosta kaiutin käyttäytyy erittäin hyvin hankalissakin kuunteluolosuhteissa. Kaikuvissakin huoneissa kaiuttimen ääni pysyy hallittuna ja kuunneltavana siinä missä perinteisten kaiuttimien ääni alkaa puuroutua.
Hallittu bassotoisto
Aurelia- kaiuttimia varten on kehitetty uudenlainen basso-elementti, jossa on erityisesti kiinnitetty huomiota vahvistimen ja elementin väliseen vuorovaikutukseen. Vahvistimen tulee koko ajan kyetä kontrolloimaan elementin liikettä, jotta toisto olisi mahdollisimman hallittua. Mitä paremmin elementti tottelee vahvistimen ”käskyjä”, sitä paremmin pysyy toisto kasassa myös kovimmissa bassoiskuissa. Tämän DDC (Dynamic Damping Control) -elementin kyky seurata vahvistimen signaalia on poikkeuksellisen hyvä jonka ansiosta kaiuttimen bassotoiston laatu edustaa kokoluokassaan parasta tasoa.
Luonnollinen äänikuva
Selkeimmin Aurelia- kaiuttimet erottuvat kilpailijoistaan äänikuvansa osalta. Näiden kaiuttimien luoma ”ääni-ikkuna” on huomattavasti läsnä olevampi ja kolmiulotteisempi kuin perinteisissä kaiuttimissa. Äänikuva on lähempänä paneelikaiuttimien vastaavaa, kuin perinteisiä dynaamisia kaiuttimia.
Aurelia- kaiuttimien äänessä ensimmäinen mieleen tuleva ajatus on äänen täydellinen puhtaus. Äänessä on kaikki mikä kuuluukin olla, mutta ei mitään ylimääräistä. Aurelia- kaiuttimien puhdas, aineeton ja levollinen ääni suorastaan hypnotisoi kuulijansa.
